KatiHirsikangas

Sijaiskodiksi kotia tarvitsevalle lemmikille?

Kuva: SEYn kampanjamateriaali
3.12.2015 alkoi SEYn valtakunnallinen sijaiskotikampanja. Kamppiksen tavoitteena on löytää uusia sijaiskoteja sekä tukijoita kodittomille lemmikeille. Kissojen tilanne Suomessa on suorastaan katastrofaalinen - noin 20 000 kissaa jää kodittomaksi joka vuosi. Luku on järkyttävä. Luonnollisestikkaan kaikki eläinsuojelutahojen hoiviin päätyneistä kissoista eivät tarhoille mahdu - tässä yksi syy siihen miksi sijaiskodeille on jatkuva tarve. Toki, ei pelkästään kissoille vaikka niiden tilanne Suomessa onkin ylivoimaisesti huonoin - myös muita lemmikkejä on vailla sijaiskoteja sekä lopullista kotia tietenkin. Tilan puute ei ole ainoa syy sijaiskotien tarpeeseen; osalle eläimistä on parempi olla kotioloissa kuin tarhalla.

Itselläni ei ole kokemusta kissojen sijaiskotitoiminnasta johtuen omasta allergiasta sekä siitä että meillä asustaa koiria eikä kokemusta kissoista ole. Koiria meillä on ollut vuosien saatossa kotihoidossa useampiakin. Kaikki hoitolaisemme joista osa tässä kuvituksena -  ovat olleet Espanjan Koirat - yhdistyksen kautta ja asustaneet luonamme oman kodin löytymiseen saakka. Osa koirista on tullut juurikin myös espanjalaisia tarhoja jatkuvasti vaivaavan tilan puutteet takia. Uusia apua tarvitsevia koiria ei voida tarhoille ottaa ellei sielä olevat lähde ja vapauta tilaa. Osa koirista on lentänyt luoksemme koska tarhalla olo on stressannut koiria liikaa ja niiden on ollut parempi olla perheessä; muutama nuorempi koira, lähes ikänsä tarhalla ollut on tullut luoksemme opettelemaan elämää kotikoirana.

Minulta on paljon kysytty kysymyksiä vapaaehtoisena sijaiskotina toimimiseen liittyen; tässä omakohtaiset vastaukset ja havainnot yleisimmistä kysymyksistä!

Kauanko kotihoito kestää?
Vaikea sanoa! Pääsääntöisesti meillä kotihoidossa olleet koirat ovat löytäneet oman kotinsa aika pian, yleensä muutamassa viikossa. Pisin kotihoitojakso taisi olla muutaman kuukauden. Sitoutua tietenkin täytyy kotihoitajan pystyä yleensä määräämättömäksi ajaksi - harvemmin kukaan pystyy tarkasti ennakoimaan kuinka kauan menee kunnes koti löytyy.

Mitä pitää ottaa huomioon?
Itse olen ottanut hoitoon vain koiria joita voisin ns itsekin harkita ottavani pysyväksi perheenjäseneksi; eli en ota koiria jotka jo valmiiksi tiedän että meidän omien koirien kanssa voisi probleemaa tulla tai mihin omat rahkeet ei riitä. Tuolla tarkoitan että en osaisi toimia - enkä tarjota hyvää hoitopaikkaa esimerkiksi laumanvartijakoirille, palveluskoiratyyppisille enkä ns taistelukoiraroduille. Tottakai hoitolaisen pitää tulla toimeen muiden koirien kanssa kun niitä meillä on. Oman elämäntilanteen pitää olla sellainen että se sallii uuden koiran tulon ja valmius olla siihen että ongelmia saattaakin tulla eikä kaikki mene heti putkeen. Kotiuttaa pitää ihan samalla tavalla kuin koira olisi oma, opettaa koiralle sisäsiisteyttä, hihnakäytöstä, kotikoiran elämää kaikilla tavoin.
Tietenkin jos ottaa hoitolaiseksi ulkomailta tulevan rescuetaustaisen koiran täytyy varmistua ja tarkastaa se että tuova taho on vastuullinen, Suomeen rekisteröity järjestö.

Entäs vastuut?
Hoitolaisesta on viime kädessä tietenkin vastuussa omistaja - eli taho joka eläimen omistaa. Hoitaja on tietenkin vastuussa siitä että koiraa hoitaa hyvin ja on sitoutunut kotihoitoon sekä koiraan. Itse en ole veloittanut yhdistykseltä koiran ruokintaan liittyviä kuluja vaikka sekin mahdollista olisi - eläinlääkärikulut sitten asia erikseen. Ne on tulleet kuittia vastaan tilille pikaisesti jos eläinlääkärillä ei ole ollut suoralaskutussopimusta yhdistyksen kanssa. Muita kuluja ei ole omalle kohdalle tullut. Omasta mielestäni vastuukysymykset pitää olla selvillä sekä korvausvelvoitteet jos jotain sattuu. Eläimistä kun on kyse ei kukaan voi varmastikkaan antaa takuita käytöksestä. Itse en toimisi tahon kanssa joka velvoittaisi hoitajaa esim vastaamaan kuluista mitä tulisi jos hoitolainen ajatutuisi vaikka tappeluun perheen oman koiran kanssa aiheuttaen vammoja. Mielestäni nämä kuuluu kuitenkin aina hoidettavaksi yhteisymmärryksessä eläimen omistajan kanssa, kuten myös muut mahdolliset vahingot vaikka hoitaja vapaaehtoisesti hoitajana toimisikin.
Hoitajan vastuulla on luonnollisesti myös pitää yhdistystä ajan tasalla, toimia yhteistyössä sekä järjestää aikaa keskusteluihin ja tapaamisiin kotiehdokkaiden kanssa. Kuljettamaan eläintä täytyy tietenkin jossain määrin pystyä jos on esimerkiksi tarvetta eläinlääkärille tai jos kyseessä on ulkomailta tuleva rescuekoira - hakemaan tietenkin noutopaikalta luokseen.

Onko hoitolaisesta vaikea luopua?
On ja ei. Tottakai on haikeaa kun omassa kotona asustellut koira lähtee kun yleensä sitä aika äkkiä kiintyy ja rakastuu hoitolaisiin. Toisaalta taas ei koska tietää että nyt se koiran oikea uusi elämä vasta alkaa kun omaan kotiin on päässyt ja on saanut itse olla mukana siinä prosessissa. Onneksi monen omistajan kanssa on yhteys pysynyt ja kuulen kuulumisia koirista.

Entäs jos itse haluaa pitää hoitolaisen?
Näin on aika monelle käynyt että tähdet ovat laskeutuneet ja kemiat kohdanneet niin että eläin on löytänytkin oman kotinsa kotihoitopaikasta. Silloin tietenkin luovuttavan yhdistyksen kanssa keskustellaan asiat läpi ja toimitaan kuten normaalissa adoptioprosessissa.

Entäs jos tuleekin isoja ongelmia?
Tästä syystä myös on hyvä valita harkiten mitä kautta eläimen hoitoon ottaa - suosittelen juurikin vain ja ainoastaan vastuullisia, Suomeen rekisteröityjä yhdistyksiä joilla on organisaatio taustalla. Tukiverkkoa täytyy olla jos ylitse pääsemättömiä ongelmia tuleekin tai jotain yllättävää sattuu ja eläimen omistavalla taholla pitää olla valmius etsiä kohtuullisessa ajassa eläimelle uusi paikka. Neuvoja pitää saada jos niitä tarvitsee ettei yksin tarvitse hoitajan jäädä kysymyksineen tai ongelmatilanteissa - tai maksumieheksi esimerkiksi eläinlääkärikäynneissä.

Kenen kautta suosittelisit ottamaan hoitolaisen?
SEY:llä oma sivusto koskien sijaiskoteja jossa on paljon hyvää yleistäkin infoa aiheesta sekä jonka kautta voi ilmoittautua eri alueilla toimiville SEY:n jäsenyhdistyksille sijaiskodiksi.
Kodinvaihtajat ry etsii suomalaisille eläimille koteja jotka syystä tai toisesta joutuvat vaihtamaan koteja ja saattavat tarvita myös väliaikaiskotia siinä välissä.
Espanjasta rescuetoimintaa tekevät Kodittomat Espanjan Koirat ry, Costa Blancan Rescuekoirat ry ja Auringonkoirat ry ovat luotettavia tahoja jotka harjoittavat myös sijaiskotitoimintaa.
Kreetan kodittomat eläimet, Viipurinkoirat ry sekä Rescueyhdistys Kulkurit ry ansaitsevat myös suositukset! Varmasti muitakin maininnan arvoisia on - rotuyhdistyksilläkin on omaa rescuetoimintaa ja sijaiskoteja joskus etsinnässä. Kokemuksia ja suosituksia eri tahoista kannattaa kysellä jo sijaiskotikokemusta omaavilta. Ensisijaisesti kannattaa tosiaan muistaa ja huomioida että vastuut ja velvollisuudet on selvillä kummallekkin osapuolelle sekä tukea ja apua on tarvittaessa saatavilla.

Ihan yleisellä tasolla - voin todellakin suositella sijaiskotina toimimista kotia tarvitsevalle eläimelle! Palkitsevaa ja mukavaa hommaa - tosin myös sitoutumista vaativaa. Oma elämäntilanne on tällä hetkellä liian kiireinen johtuen treenausprojektistani kiipeämään Afrikan katolle josta voit lukea täältä omaa blogia - joten toistaiseksi ei sijaa majatalossa hoitolaisille ole, mutta varmasti taas tulevaisuudessa on - kaipaan tuota duunia; yhteistyötä yhdistyksen kanssa, hoitolaisen kehityksen seurantaa ja sitä hetkeä kun näkee kotiehdokkaan sekä hoitolaisen ensi kohtaamisen ja oivaltaa että tässä se koti nyt sitten on.








Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Tämän blogin suosituimmat